Erikoismateriaalit ja tekniikat näyttötyö
🍓 Mansikkakorvakorut, sekä kangaskassi! 🍓
Kun lähdin pohtimaan millaisen tuotteen tähän näyttöön haluan, ajattelin, että sen pitää olla käytännöllinen ja sellainen mistä itse pidän. Halusin myös käyttää tilkkutekniikkaa. Muutamien muiden ideoiden jälkeen päädyin kangaskassiin, korvakoruihin ja hattuun! Aluksin ajattelin yhdistää housut ja tämän erikoistekniikka jutun, mutta ajattelin sen olevan liian haastava. Sekä aikaakaan ei olisi ollut riittävästi toteuttamaan sitä.
Halusin myös, että kaikilla näillä kolmella on jokin yhteinen yhdistävä teema, ja valitsin mansikat, sillä pidän mansikoista todella paljon, sekä ajattelin, että mansikat ovat kivan kesäinen teema, kun kesä on nyt tulossa.
🍓 Kangaskassi 🍓
Tarkoituksena oli tehdä tavallista tilavampi kassi, jossa olisi sisällä taskuja pienimmillekin tavaroille. Esimerkiksi halusin lisätä sisälle tuollaisen vetoketjullisen taskun, minne mahtuu kätevästi vaikkapa puhelin. Selasin läpi koululla olevia mallitaskuja, ja valitsin tuon vasemmalla näkyvän taskun. Keskellä oleva tasku on itse tekemäni harjoitustasku joka tuli keskelle etukappaletta. Viimeisessä kuvassa näkyy suunnitelma paloista.
HAlusin tietenkin väriteemaksi punaisen, kun mansikoista on kyse. Valitsin pienimpiin ruutuihin, 2 erilaista punertavaa kuviokangasta, ja isojen ruutujen pohjakankaaksi ihan perusvalkoisen, sillä itse mansikka ruutuihin syntyy kankaanvärjäys tekniikalla. Kävin Eurokankaassa katsomassa kankaita, ja siellä oli mielestäni yllättävän vähän punertavia kankaita, ja ainoat kaksi jotka mielestäni näyttivät hyvältä yhdessä olivat eri materiaalia. Ruudullinen kangas oli joustava, kun taas pilkullinen kangas täysin joustamatonta, ongelma kuitenkin ratkesi tukikankaalla, jolla saatiin joustavasta kankaasta joustamaton.
Tässä näkyy 2 eri tukikangasta joita kokeilin pieniin tilkkuihin. Päädyin tuohon vasemmalla olevaan. JA kun tukikangas laitettiin joustavaan kankaaseen, tietysti se piti laittaa myös toiseen, jotta ne pysyisivät lähes saman paksuisina.
Laskin ensin montako pientä ruutua tarvitsen (koko 7cm x 7cm) ja sitten sen perusteella leikkasin palan kankaasta, johon sitten liimasin tukikankaan, ja lopulta piirsin ruudut ja leikkasin valmiiksi paloiksi. Molemmille kankaille tietysti samalla lailla. Vasemmalla kuvassa näkyy tekemäni harjoituspala jolla varmistin ruutujen olevan sopivan kokoisia.
Sitten siirryin niihin mansikkaruutuihin. Tein aluksi ihan samalla tavalla, kuin pienempienkin ruutujen kohdalla, että leikkasin kankaasta palan mittojen mukaan ja piirsin siihen ruudukon. Sitten oli aika maalata mansikat!
Ennen varsinaiselle kankaalle maalaamista, piti kuitenkin testata maaleja ja erilaisia tekniikoita. En nyt sattunut ottamaan kuvaa siitä vaiheesta, mutta valmistin nuo mansikan muotoiset muotit, piirtämällä kalvoon mansikan muodon ja sitten leikkaamalla sen irti. Aluksi tuo mansikkamuotti oli kokonaan pyöreä ylhäältäkin, mutta tuo vihreä maali noihin lehtiin ei ollut tarpeeksi vahvaa peittämään alla olevaa punaista, joten piti tehdä uusi muotti. Se on muuten täysin samalainen, mutta ylhäältä muotoiltu lehtien mukaan. Aluksi oli myös tarkoitus tehdä siemenet maalaamalla, mutta se ei näyttänyt hyvältä. Joten sitten keksin tehdä ne langalla. Se näkyy tuossa vasemmassa kuvassa keskellä.
Kun vihdoin sain testikappaleista hyvät maalasin varisnaisen kankaan, kiinnitin tukikankaan ja leikkasin palat. Kankaaksi valitsin kotoa löytyneen vanhan lakanan, jotta ei tarvitsisi ostaa taas uutta kangasta, vaan voi kierrättää vanhaa. Kankaasta riitti myös sisävuoreen ja taskupusseihin.
Sitten seuraavaksi olikin aika alkaa miettimään tuota järjestystä, eteen keskelle on tulossa tasku, joten yritin piilottaa sen alle kaikkein rumimmat mansikat.
Tässä nyt näkyy ensimmäinen sivu valmiina, ja kokeilen vähän millainen pitsi tuohon sopisi. Tässä nyt näkyy vain yksi vaihtoehto, mutta niitä oli niin monia, etten kaikkia viitsi alkaa tänne laittamaan.
Sisäpussin valmistettuani totesin, että kassista on tulossa ihan valtava. Tarkoitus aluksi oli toki tehdä tilava kassi, mutta se sitten hahmottui vasta tässä vaiheessa oikeasti, kuinka iso siitä olikaan tulossa. Päätin poistaa välikaistaleet ja pohjan.
Sitten vaan purin koko homman ja valmistin sisäpussin uudelleen.
Sen jälkeen siirryin takaisin valmistamaan ulkopuolta, kiinnitin taskupussin etukappaleeseen ja ompelin sivusaumat yhteen. Tämän jälkeen kiinnitin pitsin.
Seuraavaksi valmistin kantokahvojen kiinnitystä varten tulevat D-rengas hihnat.
Sitten on hyvä kaiken tuon jälkeen todeta, että, nuo D-rengas hihnat olisi olleet kivat tuolla välissä... Tein sitten niille vaan tuollaiset pienet aukot joiden väliin sujautin ne. Sen jälkeen oli enää jäljellä suuaukon reunojen kääntö.
🍓 Korvakorut 🍓
Näiden korvakorujen valmistusvaiheista kuvien ottaminen jäi hyvin vähäiselle. Tein nämä kokonaan kotona, ja samalla kun tein katselin sarjoja ja siten uppouduin hommaan täysin ja unohdin kuvien oton kokonaan.
Tykkään neulahuovuttamisesta , ja näiden valmistus oli oikein joutuisaa. Tarkoituksena oli valmistaa sarjakuva henkiset korut, ei siis mitään liian realistista. Arviolta sanoisin, että näihin meni aikaa yhteensä noin 5h, en tietenkään tehnyt kaikkea yhdeltä istumalta.
🍓 Hattu 🍓
Hatun kanssa kävi vähän huonosti. Aloitin sen tekemisen ihan innoissaan jo hyvissä ajoin, mutta se olikin paljon haastavampaa kuin oletin, ja tein sitä todella paljon edes takaisin purkaen ja jatkaen ja taas kaiken purkaen ja taas eteenpäin ja purkaen. EN saanut siitä ollenkaan mieluisaa tai istuvaa ja pienet yksityiskohdat häiritsivät todella paljon. Siitä koitui aivan valtavasti stressiä ja aika alkoi olemaan lopussa, joten päätin, etten ota sitä tähän enää mukaan.
En viitsi siitä nyt paljoa kuvia laittaa, kun en kerran koko tuotetta ota mukaan, enkä edes ihan hirveästi hyvä kuvia saanut, mutta tässä nyt yksi kuva "todisteeksi", että olen edes yrittänyt.
🍓 Hintalaskelmataulukko 🍓
🍓 MATERIAALIT JA PESUOHJE 🍓
Kaikki kankaat puuvillaa, samoin siemeniin käytetty lanka, puuvillalankaa. Käsinpesu.
🍓 Itsearviointi 🍓
Olen tyytyväinen lopputulokseen, mutta siinä on kuitenkin paljon kaikkia pieniä ykistyiskohtia jotka häirtisee aika paljon. Esimerkiksi sisällä oleva vetoketju on vähän huonosti ommeltu, ja kangasvärillä painetut mansikat ovat sotkuisia. Sekä etutaskun mansikoista lähti maali leviämään monien silityksien jälkeen. Jos tekisin kaiken uudestaan, valitsisin tilkkuruutuihin molempiin joustamattomat kankaat. Korviksien valmistuksesta en muuttaisi mitään